keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

lepopaikka

Aamulla lähdin kotoa auringon paistaessa. Sateesta ei ollut tietoakaan, eikä sääennustekaan sitä luvannut tälle päivälle. Yhtäkkiä tummat pilvet kuitenkin kerääntyivät taivaalle ja alkoi sataa kaatamalla. Salamakin välähti ja kastuin läpimäräksi. Haaveilin auringosta tai vähintäänkin sadetakista ja kumisaappaista. Ei mennyt kauaakaan, kun myrsky loppui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Nyt istun sängylläni tietokone sylissä ja auringonvalo tulvii sisään huoneeseen sälekaihtimien välistä. Myrsky tuntuu kaukaiselta ja epätodelliselta. Kuin sitä ei olisi ollutkaan. 

Viime viikko oli todellista vuoristorataa. Oli hetkiä, jolloin tunsin hukkuvani ahdistuksen aaltoihin ja kyyneliin. Nykyisyys tuntui liian raskaalta kantaa ja tulevaisuus ylivoimaiselta kohdata. Toivon aurinko pysyi visusti piilossa mustanpuhuvan pilviverhon takana. Lähdin töihin itkua pidätellen ja pelkäsin romahtavani. Kohtasin asiakkaan ja myrsky tyyntyi. Oli taas helppo hengittää. Kunnes tuli uusi päivä uusine haasteineen. Jälleen kadotin ilon ja rohkeuden, mutta siitä huolimatta jatkoin uimista, enkä antanut aaltojen hukuttaa minua. Pääsin kuivalle maalle ja löysin lepopaikan. Siellä olen tälläkin hetkellä. Nautin auringonpaisteesta, lempeästä merituulesta ja kesän tuoksusta. Myrsky tuntuu kaukaiselta ja epätodelliselta. Kuin sitä ei olisi ollutkaan. 

Tiedän, ettei aurinko paista ikuisesti. Välillä salamat iskevät ja ukkonen jyrisee. Joskus sataa lunta, vaikka olisi juhannus. Joskus tuntuu sairaan pahalta, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin. Toisaalta tiedän myös sen, ettei myrskykään kestä loputtomiin. "There is pain in the night but joy comes in the morning". Tiedän, että tulipa elämässäni vastaan mitä tahansa, minä selviän. Vaikka tuntisin itseni hyljätyksi, yksinäiseksi ja epäonnistuneeksi, en ole koskaan yksin. Rinnallani kulkee Vapahtaja, joka ei koskaan jätä minua ja Hänen lahjoittamansa enkelit, joita voi kutsua myös ystäviksi ja perheenjäseniksi. Tiedän, että epäonnistuinpa miten täydellisesti tahansa, tulen aina olemaan täydellisen hyväksytty Isän silmissä Jeesuksen tähden. Hänen sylistään löydän lepopaikan, jonne voin juosta myrskyä pakoon ja vielä koittaa päivä, jolloin Hän pyyhkii jokaisen kyyneleen silmistäni. 



myrskyn silmässä

"Vesivirrat nousevat, Herra, virrat pauhaavat kohisten, vesivirrat nostavat kuohunsa. Mutta yli suurten ja mahtavien vetten pauhinan, yli meren kuohujen on Herra korkeudessa mahtava"
Ps. 93:3-4

Olen myrskyn silmässä. Korkeat aallot tuntuvat hukuttavan minut alleen. Olen läpimärkä. En tunne rauhaa. Missä Sinä olet? Kuuletko huutoni? Näetkö kyyneleeni? Tunnetko tuskani? 

"Pelasta minut Jumala, sillä vedet käyvät sieluuni asti. Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin ja virta tulvii päälleni"
Ps. 69:2-3


"Ja katso, järvellä nousi kova myrsky, niin että venhe peittyi aaltoihin; mutta hän nukkui. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: "Herra, auta, me hukumme". Hän sanoi heille: "Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?" Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven."
Matt. 8:24-26

"Pietari vastasi hänelle ja sanoi: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten". Hän sanoi: "Tule". Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua". Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?" 
Matt. 14:28-31

Jeesus, Sinä olet suurempi kuin kaikki ongelmani. Vain yksi sana suustasi ja myrsky tyyntyy. Sinä olet suuri ja mahtava. Sinä olet kuningasten kuningas. Sinulla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Kun katson myrskyyn, vajoan aaltoihin kuin Pietari. Herra, opeta minua katsomaan Sinuun, sillä silloin pysyn pinnalla. Silloin voin kävellä vetten päällä eikä suurinkaan aalto voi minua hukuttaa. Sinä itse nukuit veneessä myrskyn pauhatessa. Mikä ihmeellinen rauha! Mikä ihmeellinen luottamus Isän huolenpitoon! Sinä lupaat antaa omillesi tuon saman rauhan. Opeta minua lepäämään Sinun rakkaudessasi ja Sinun lupauksissasi silloinkin, kun olen myrskyn silmässä.

"Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."
Joh. 14:27

ylioppilas



sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

heikko oon ja tiedän sen, siksi voimaasi tarvitsen

Yksi niistä ominaisuuksista, joita arvostan eniten toisissa ihmisissä, on kyky tuntea omat heikkoutensa ja puhua niistä avoimesti sen sijaan, että pakenisi vaikeita tunteita, ajatuksia ja kokemuksia ja yrittäisi jatkuvasti todistella itselleen ja muille olevansa vahva, positiivinen ja onnistunut. En tiedä montaa hienompaa kokemusta kuin löytää ihminen, jolle uskaltaa paljastaa omat kipukohtansa ja jonka tajuaa kamppailevan samojen asioiden kanssa. Niin helposti (ainakin minä) sorrumme ajattelemaan, että olemme täysin yksin omien ongelmiemme kanssa. Kaikilla muilla on asiat paremmin, eikä kukaan ymmärrä miltä meistä tuntuu. Yritämme peitellä omaa rikkinäisyyttämme viimeiseen asti ja pelkäämme paljastuvamme. Todellisuudessa jokaisella ihmisellä on omat vaikeutensa, näytti elämä ulkopuolisen silmin miten loisteliaalta tahansa. 

Ei ole helppoa olla minä. Eikä varmasti ole helppoa olla sinä. Ei ole helppoa olla ihminen. Usein olemme itsemme pahimpia vihollisia ja suurimmat taistelumme käymme omassa mielessämme ja sydämessämme. Juuri näissä taisteluissa, joissa tarvitsisimme eniten apua, jäämme helposti yksin. 



Niin kauan kuin muistan, olen kamppaillut ahdistuksen, pelon ja huonon itsetunnon kanssa. Olen tottunut siihen, että tavalliset arkipäiväiset haasteet täyttävät mieleni jatkuvalla murehtimisella. Pelkääminen ja jännittäminen ovat minulle enemmän sääntö kuin poikkeus. 99-prosenttisesti pelkoni ovat täysin turhia ja naurettavia. Rauha, levollisuus, rentoutuminen ja hetkessä eläminen sen sijaan ovat melko tuntemattomia käsitteitä mielenmaisemassani. Pahimpina aikoina saatan herätä aamuyöstä siihen, että tulevan päivän haasteet tuntuvat niin ylivoimaisilta, että tunnen kuolevani ahdistukseen. Käsitykset omista kyvyistäni ja selviytymismahdollisuuksistani ovat niin epärealistisia ja aiempien kokemusten vastaisia, ettei niissä ole mitään järkeä. Silti ne tuntuvat itsestäni ainoalta oikealta todellisuudelta. Usein valhe on niin paljon helpompi uskoa kuin totuus. 

Viimeiset kuusi viikkoa olen stressannut niin paljon kaikkea mahdollista, että kehossani on ollut jatkuvasti päällä ihan järjetön jännitystila. Välillä ahdistus on ollut niin voimakasta, että olen pelännyt tulevani hulluksi. Olen nyt vasta havahtunut siihen, miten kuluttavaa jatkuva murehtiminen on. Vanhempani ja läheisimmät ystäväni ovat jo pidemmän aikaa kehoittaneet minua hakeutumaan ammattilaisen puheille, mutta olen aina ajatellut, ettei tilanteeni nyt ihan niin huono ole. Pari viikkoa sitten olin kuitenkin niin kyllästynyt olotilaani ja pelkäsin oikeasti saavani vähintään mahahaavan, että otin itseäni niskasta kiinni ja varasin keskusteluajan YTHS:lle. Olen todella iloinen, että uskalsin ottaa ensimmäisen askeleen avun saamiseksi. 

Haluaisin viedä tätä blogia siihen suuntaan, että heikkouteni ja taisteluni voisivat olla rohkaisemassa ja lohduttamassa muita. Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi ajatella olevansa yksin kipujensa kanssa. Kohtalontovereita on yllättävän paljon ja apua on saatavilla, kun sitä vaan uskaltaa ottaa vastaan. Vahvuutta on mielestäni se, että pystyy myöntämään olevansa heikko