perjantai 8. joulukuuta 2017

Why do I believe?

En tiedä, missä elämäntilanteessa sä oot tällä hetkellä. En tiedä, onko sun viikko ollut täynnä itkua, pelkoa ja ahdistusta vai naurua, kiitollisuutta ja onnenkyyneleitä, vai kenties näitä molempia. Mä en tiedä, mutta Jeesus tietää ja ymmärtää, koska on itse kokenut ihmiselämän kaikkine haasteineen, kipuineen ja myös iloineen. Koko sun elämän ajan Hän on tarkkaillut sun jokaista askelta ja jokaista hengenvetoa. Hän on kuullut jokaisen sun huokauksen ja kerännyt talteen jokaisen sun silmistä vuotaneen kyyneleen. Jumala rakastaa sua ihan valtavasti ja mun rukous on, että sun sydän vois avautua ottamaan vastaan ja omistamaan omalle kohdalles Hänen ihmeellisen rakkautensa. 

Tiedän erittäin hyvin omasta kokemuksesta, että aina ei oo kovin helppoa uskoa ja luottaa Jumalan rakkauteen ja huolenpitoon. Meillä on varmasti kaikilla omat taistelumme ja ristimme kannettavina. Välillä ainakin mun sydämestä nousee epätoivoinen huuto Jumalan puoleen, että nyt on kyllä liian raskas taakka kannettavaksi. Joskus Jumala vastaa päästämällä meidät ns. pälkähästä, mutta useimmiten Jumalan vastaus on sama kuin aikoinaan Paavalille: ”Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Jumala ei salli meidän elämään vaikeuksia ja taisteluita mielivaltaisesti tai kiusatakseen meitä. Hän on täydellisen vanhurskas Jumala, joka ei tee koskaan virheitä tai vääriä valintoja. Raamatussa luvataan, että ”kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat”. Jumalan ajatukset on paljon korkeampia kuin meidän ja me saadaan luottaa siihen, että ne on aina rauhan eikä koskaan tuhon ajatuksia. Yks mun lemppari mietelauseista on ”Joskus Jumala ei muuta olosuhteitasi, koska Hän yrittää muuttaa sydäntäsi”. 


Niin kauan kun muistan, mun elämää on hallinnut enemmän tai vähemmän erilaiset pelot, riittämättömyyden tunne ja epämääräinen ahdistus. Oon huutanut Jumalan puoleen ja pyytänyt Häntä vapauttamaan mut, mutta useimmiten taivas on ollut tuskastuttavan hiljaa. Välillä oon vajonnut niin syvälle epäuskon valtaan, että oon alkanut kyseenalaistaa Jumalan olemassaoloa. Oon miettinyt paljon vaikeita kysymyksiä ja sitä, millaista mun elämä olisi ilman uskoa. Faktahan on se, että tässä maailmassa ei oo helppoa olla Jeesuksen seuraaja. Raamatun arvot joutuu pilkatuks jatkuvasti niin mediassa kun opiskelu- ja työmaailmassakin. Vaatiikin todella paljon rohkeutta tunnustautua kristityks ja pitää kiinni Jumalan sanasta. Raamatussa meille ei ookkaan luvattu mitään helppoa elämää ja varmasti jossain kohtaa elämäänsä meistä jokainen joutuu ns. laskemaan kustannuksia ja pohtimaan, onko Jeesukseen uskominen kaiken vaivan arvoista vai olisko elämä paljon helpompaa ja siistimpää, jos sais tehdä ihan mitä huvittaa ja kulkea kaikessa myötävirtaan. Mulle nää asiat on ollut erityisen ajankohtaisia tänä syksynä ja välillä oon ollut niin pohjalla, etten olis koskaan uskonut sinne joutuvani. Kaikkien näiden mun kamppailujen ja epäilysten keskellä oon joutunut miettimään perusteellisesti, mitä syitä mulla on uskoa Jumalaan ja mihin mun toivo perustuu. Ja nyt mä haluaisinkin jakaa näitä mun ajatuksia teille.

Yks asia, mitä mä haluan ensiks sanoa sulle, jos sä kamppailet epäuskon ja vaikeiden kysymysten kanssa on se, että älä pidä näitä asioita sisälläs. Jumala kyllä kestää kaikki meidän kysymykset ja mun rukous on, että meidän jokaisen elämässä vois olla myös niitä ihmisiä, joille me pystyittäis kertomaan kaikki meidän kipeimmätkin asiat. Koska jo se, että sä pääset puhumaan niistä ääneen voi auttaa paljon. Yks hyvä puoli tässä on myös se, että kun sä uskallat puhua muille sun taisteluista, ensinnäkin muut voi rukoilla sun puolesta ja toiseks he voi rohkaista sua kertomalla, miten Jumala on ollut läsnä heidän elämässä ja mikä saa heidät uskomaan Jumalaan. 


Ensimmäinen juttu, mikä on mulle ainakin vahva syy uskoa Jumalaan, on tää meitä ympäröivä maailmakaikkeus. Joka kerta kun mä nään jonkun upean maiseman, auringonnousun, ruskan värit, peilityynen järvenpinnan tai lumen peittämän maan puhumattakaan jokaisesta mun kohtaamasta ainutlaatuisen upeasta ihmisestä, mun on ihan mahdottoman vaikee uskoa, että se kaikki olis syntynyt täysin tyhjästä, sattumalta. Joka kerta kun mä nään upeen auringonlaskun, mä mietin, että meidän Jumala on kyllä maailman paras taidemaalari. 

Jos me nyt oltaiskin samaa mieltä siitä, että Jumalan täytyy olla olemassa niin seuraava kysymys onkin sitten se, että mistä me tiedetään, millainen Jumala on ja mikä kaikista monista uskonnoista on oikeessa? Vai onko kaikki uskonnot yhtä hyviä ja totuudenmukaisia, kuten nykyään monessa paikassa opetetaan? Yks keskeinen syy, minkätakia uskon, että juuri Raamatun Jumala on ainoa todellinen ja elävä Jumala, on tyhjä hauta ja kristinuskon syntyminen. Mulle yks rohkasevimmista jutuista on ajatella opetuslapsissa tapahtunutta muutosta. Miten peloissaan he oli, kun Jeesus vietiin ristiinnaulittavaks ja miten Pietarikin kielsi kolmesti tuntevansa Jeesuksen. Ja sitten yhtäkkiä näistä opetuslapsista tulikin niin rohkeita, että he oli valmiit kärsiin marttyyrikuoleman ja antaan henkensä evankeliumin levittämisen ja Jeesuksen tähden. Mulle ainakaan mikään muu ei selitä tätä tyydyttävästi, kun se, että Jeesus todellakin nousi kuolleista ja vuodatti Pyhän Hengen opetuslasten päälle. 

Oon miettinyt paljon myös sitä, että jos on olemassa pienen pienikin mahdollisuus, että meitä odottaa viimeinen tuomio, taivas tai helvetti, niin haluan ehdottomasti mielummin päästä taivaaseen. Faktahan on se, että meidän mielipiteet ei vaikuta siihen, mikä on totta. Jos Jumala todella on olemassa ja jos Raamatun jokainen sana on totta, meidän ihmisten epäusko ei tee sitä tyhjäksi. Ja vaikka kuoleman jälkeen selviäisikin, että oon ollut väärässä, en koe menettäneeni mitään uskoessani Jumalaan. Päinvastoin. Koska niissä hetkissä, kun oon ollut todella syvällä epäuskon syövereissä, oon kokenut, miten tyhjää, merkityksetöntä ja turvatonta ainakin mun elämä olis ilman Jeesusta. 


Ja taas toisaalta, en oo koko elämäni aikana missään saanut kokea niin syvää rauhaa, vapautta, iloa ja turvallisuutta kuin mitä koen saavani uskosta Jumalaan. Mun mielestä on ihan käsittämättömän siistiä, että mun ei tarvi yrittää pärjätä yksin. Mun ei tarvi käyttää elämääni yrittääkseni saavuttaa mahdollisimman paljon mainetta, kunniaa ja menestystä. Koska mulle ainakin ajatus, että kuoleman jälkeen ei olis mitään, luo ihan jäätävät suorituspaineet tähän elämään siitä, että mun pitäis olla mahdollisimman onnellinen, saavuttaa kaikki unelmat ja elää jotenkin todella siistiä ja onnistunutta elämää. Onnellisuus ja unelmien tavoitteleminen on tietenkin hyviä ja mahtavia asioita, mutta kun mä näen mun ympärillä miljoonittain sydäntä särkeviä ihmiskohtaloita, niin mulla ei olis ainakaan pokkaa mennä sanomaan näille ihmisille, että ” nauti nyt vielä kun voit ja elä hetkessä, saavuta unelmas ja oo onnellinen”. Mun mielestä se on aika toivoton, epätasa-arvoinen ja ahdistavakin sanoma. Toisin kuin se, että saa luottaa olevansa arvokas riippumatta siitä, miten onnistuu tai epäonnistuu elämässä, yksin sen tähden, että on Jeesuksen ristintyön tähden puhtaasti armosta Jumalan lapsi, jonka Jumala on luonut omaksi kuvakseen just tiettyä tehtävää ja tarkoitusta varten, jota kukaan muu ei voi täyttää. Mikä ihmeellinen vapaus ja toivo tässä suorituskeskeisessä ja kilpailuhenkisessä maailmassa! 

Jumala on sanassaan luvannut pitää meistä huolen ja niin kun Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumin 14. luvussa jakeessa 27: ”Rauhan minä jätän teille, minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö ”. On ihmeellistä saada luottaa siihen, että Jumala pitää meistä huolen ja mitä tahansa me kohdataankin elämämme aikana, Jumala on meidän kanssa, eikä meidän tarvi koskaan olla yksin. 

Mua on myös rohkaissut todella paljon kuulla ja lukea eri ihmisten todistuksia siitä, mitä Jumala on tehnyt heidän elämässä. Miten monet rappioalkoholistit, rikolliset ja narkomaanit on saaneet uuden elämän Jeesuksessa. Loppujen lopuks on kuitenkin tärkeä muistaa, että usko on Jumalan lahja, joka syntyy ja vahvistuu Jumalan sanan kautta. Siks on niin tärkeä lukea Raamattua, pitää kiinni seurakuntayhteydestä ja viettää aikaa Jumalan kanssa myös kahden kesken rukoillen, että Jumala itse vahvistais meidän uskoa ja näyttäis meille, että Hän on totinen, pyhä ja elävä Jumala. Ja Hän tahtoo olla yhteydessä just suhun. Jeesus on kiinnostunut kaikesta, mitä sun elämässä tapahtuu ja mitä sun mielessä liikkuu. 

"Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee." Sefanja 3:17




sunnuntai 12. marraskuuta 2017

why am I doing this

Viime päiviä on hallinnut vesisade, pimeys ja harmaus. Välillä kaikki ulkoinen synkeys on tunkeutunut syvälle mun sisimpään, mutta onneks on ollut ympärillä mahtavia ihmisiä auttamassa laittamaan valot takaisin päälle. Kuluneen viikon aikana oon tajunnut, miten itsekäs ja ylpeä pohjimmiltani oon. Oon hämmästellyt sitä, miten vaikeeta anteeksipyytäminen onkaan ja minkä käsittämättömän rauhan se tuo mukanaan. Oon ollut ihan tajuttoman väsynyt, ja päänsärky on ollut lähes päivittäisenä vieraana. Viime yönä nukuin yli kymmenen tuntia, mutta silti meinasin tänään töissä nukahtaa koko ajan. Oon tuskaillut taas vaihteeksi sen kanssa, miten paljon olis tehtävää ja  miten tiimalasin hiekka tuntuu loppuvan koko ajan kesken. Kummallista kyllä, instagramin selaamiseen ja tv-sarjojen katselemiseen on kyllä riittänyt aikaa, toisin kuin kaikkeen tärkeään. Mulla on siis erittäin suuri priorisointiongelma. 

Kouluhommien suhteen oon siirtynyt perfektionismista aidan ylittämiseen sieltä, mistä se on matalin, mutta silti jokin pieni ääni mun sisällä huutaa täydellisyyden perään. Kaikki ne asiat, joissa oon tottunut pärjäämään hyvin, on joko jääneet kokonaan pois mun elämästä, muuttaneet muotoaan tai menettäneet merkityksensä. Välillä ikävöin kaikkea sitä, minkä varaan oon ennen rakentanut identiteettini ja tunnen olevani hukassa, mutta enimmäkseen oon tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Perfektionismin puristava kehä on hellittänyt pikkuhiljaa otettaan mun sydämen ympäriltä, mutta vieläkin oon täysin alkumetreillä opettelemassa armosta elämistä.

Olis niin paljon asioita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta odotan jatkuvasti oikeanlaista mielentilaa, ajankohtaa ja vireystasoa. Yleensä sillon, kun iskee paras inspiraatio ja päässä on eniten ajatuksia, mulla on joko liian kiire tai sitten oon liian väsynyt. Välillä, mietin miks edes pidän tätä blogia ja lukeeko tätä kukaan. Haluaisin kirjottaa ja kuvata paljon paremmin ja paljon useammin, mutta vaiennan vaikka väkisin kaikki vaatimuksen ahdistavat huudot päässäni. Haluan tehdä tätä "rakkaudesta lajiin" omalla tyylilläni, en miellyttääkseni tai yrittääkseni tehdä vaikutusta kehenkään. Tää blogi on ollut mulle jo monta vuotta parasta terapiaa. Mun syvin toive edelleen on se, että nää epätäydelliset ja sekavat tekstit ja kuvat vois tuoda vertaistukea, lohtua ja iloa edes jollekin teistä. Kiitos kun ootte mukana ♥


And perfect people don't exist, so don't pretend to be one
I don't need pats on the back from people for my achievements
When I die I wanna know that I lived for a reason
Anyone can take your life, but not what you believe in, no

NF - Remeber this 




torstai 2. marraskuuta 2017

väsyneitä ajatuksia ja lempparibiisejä


Viime kirjoituskerran jälkeen oon kuunnellut lähes nonstoppina NF:n uutta levyä, syönyt ihan liian monta kertaa ulkona, alottanut Lauran kanssa uinnin ja Elisan kanssa kuntonyrkkeilyn, meinannut tukehtua koulustressiin ja millon mihinkäkin kriisiin, nauranut ja syönyt vatsani kipeäksi. Oon iloinnut uudesta sohvasta ja ihanista ihmisistä. Oon miettinyt permanentin ottamista, alan vaihtamista ja räppärin uran aloittamista. Oon tuntenut kateutta, ikävää, itseinhoa, pelkoa, väsymystä, epätoivoa, kiitollisuutta, rauhaa ja rakkautta, mutta enimmäkseen ollut aika tunnoton. Oon mennyt ylös ja alas, sinne sun tänne, mutta jotenkin silti tuntenut polkevani koko ajan paikallani. Oon katsonut peiliin miettien, kuka oon ja mitä haluan, pääsemättä mihinkään lopputulokseen. Analysoin jatkuvasti elämääni ja ongelmiani, mutta vaikka kuinka tiedostan vääristyneitä ajattelumallejani, en osaa tehdä millekään mitään. Mukavuusalueella oleminen on tylsää ja merkityksetöntä, mutta reuniksille meneminen ahdistaa liikaa. Oon kauhistuttavan armoton itseäni kohtaan, mikä heijastuu myös siihen, miten näen muut ihmiset. Tätäkin asiaa oon kelannut varmaan viis vuotta ja silti tuntuu siltä, etten oo päässyt askeltakaan eteenpäin. Kaikki mitä teen ja ajattelen tuntuu kiertävän loputonta kehää. Kaipaan muutosta, mutta en tiedä mihin suuntaan lähtisin kävelemään. Aika kuluu pelottavan nopeasti ja hengästyttävän kiireisesti. Haluaisin kirjoittaa ja tehdä jotain, millä on merkitystä, mutta tällä hetkellä mulla ei oo mitään muuta tarjottavaa kuin väsyneitä ajatuksia epämääräisessä järjestyksessä. Kaikesta kriiseilystä huolimatta mulle kuuluu oikeesti ihan hyvää. Toivottavasti teillekin ♥ 


Kun itellä ei oo sanoja, onneks on musiikki ♥ Tässä mun tän hetken lempparibiisit: 


NF - Remember This
NF - If You Want love 
NF - 10 Feet Down 
Elevation Worship - Ven Ante Su Trono

perjantai 15. syyskuuta 2017

epävarmuudesta

Siitä on niin kauan kun oon viimeks kirjoittanut tänne, etten oikein tiedä, mistä aloittaisin tai mitä ylipäätään kertoisin. Kuluneet viikot on olleet aamusta iltaan täynnä töitä ja opiskelua, ja vaikka olisinkin halunnut jakaa ajatuksiani teille, en oo yksinkertaisesti ehtinyt. Kiire on pitänyt mun ajatukset melko hyvin poissa kaikesta negatiivisesta ja turhasta spekuloinnista. Toisaalta välillä oon tuntenut eläväni sellaisessa suoritusten kehässä, etten oo osannut muuta kuin yrittää selviytyä. Tuntenut odottavani jatkuvasti jotakin, enkä edes tiedä mitä. Vaikka tiedostan, että juuri nyt ja vain tässä on kaikki, en saa otetta mistään. Kohta tämäkin hetki on historiaa, jota ei koskaan saa takaisin. Huomisesta ei ole takuita. Minunkin elämäni voi päättyä koska vain. Tämä ilta voi olla viimeinen, jonka saan elää tällä planeetalla. Haluanko siis viettää sen itsesäälissä kieriskellen vai kiittäen Jumalaa kaikesta siitä hyvästä, jota Hän on minulle antanut? Valitsen ehdottomasti mielummin jälkimmäisen vaihtoehdon, mutta tällä hetkellä koen tarpeelliseksi jakaa teille palasen epävarmuudestani.


Suoraan sanottuna en tiedä, mitä haluan elämältäni. En ole koskaan osannut unelmoida. En pysty sitoutumaan, mutta pelkään jääväni yksin. En erityisemmin viihdy ryhmätilanteissa, mutta silti kaipaan kaveriporukkaa, jota minulla ei ole pitkään aikaan ollut. Kaipaan läheisyyttä, mutta en uskalla päästää ihmisiä lähelleni. Haluaisin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, mutta peilissä näen liian usein ihmisen, josta on vaikea löytää mitään hyvää. Haluaisin vähät välittää muiden mielipiteistä, mutta yksikin vihamielinen sana tai halveksuva katse saa itsetuntoni laskemaan pohjalukemiin. Tietynlainen ulkopuolisuudentunne on aina ollut jollain tasolla osa elämääni. Välillä se on läsnä vahvemmin, välillä en edes tiedosta koko asiaa. Kuitenkin jatkuvasti kohtaan tilanteita ja keskusteluja, joissa tunnen olevani irrallinen siitä todellisuudesta, jossa muut elävät. Ikään kuin puhuisimme eri kieltä. Toisaalta jokainen meistä varmasti kokee samanlaisia tunteita jossain kohtaa elämäänsä. Kuten viisas äitini hiljattain totesi "samanlaisia mutta erilaisia me kaikki ihmiset olemme". Toiset kätkevät epävarmuutensa ja kipuilunsa paremmin kuin toiset.


Heikkouden ja avuntarpeen myöntämisessä on aina riski tulla torjutuksi ja leimautua epäonnistujaksi. Niin kauan kuin muistan, oon rakentanut itsetuntoni ja identiteettini omien suoritusteni varaan. En varmaan pelkää mitään niin paljon kuin epäonnistumista. Oikeastaan kaikki muut pelkoni kumpuavat juuri epäonnistumisen pelosta. Mutta siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, haluan raaputtaa sen kiiltokuvan pintaa, jota olisi turvallista pitää yllä. Vaikka juuri sanoin, etten tiedä mitä haluan elämältäni, oikeastaan kyllähän minä tiedän. Haluan olla aito ja rehellinen, sekä itselleni että muille, silläkin uhalla, että joudun kärsimään siitä. Haluan seistä lujana arvojeni takana, vaikka koko muu maailma sylkisi vasten kasvojani, enkä koskaan saisi tuntea kuuluvani joukkoon. Haluan tunnistaa ja hyväksyä epävarmuuteni ja kaikki negatiiviset tunteeni, mutta siitä huolimatta valita kiitollisuuden. Haluan seistä niiden rinnalla, jotka joutuvat kantamaan liian raskasta taakkaa ja ottaa osan tuosta taakasta kannettavakseni. Haluan elämälläni ja jokaisella valinnallani kirkastaa Jeesuksen nimeä.


Tiedän, että tulen epäonnistumaan. Tiedän, että tulen pettymään itseeni ja muihin ihmisiin. Tiedän, että tulee hetkiä, jolloin vajoan itsesääliin ja masennukseen. Mutta tiedän myös sen, että Jeesukseen minun ei tarvitse koskaan pettyä eikä Hän koskaan pety minuun, vaikka epäonnistuisin kuinka pahasti. Siksi uskallan yrittää. Siksi kirjoitin tämänkin tekstin, jotta sinä joka tätä luet ja kuvittelet olevasi yksin, epäonnistunut tai toivoton, ymmärtäisit että on olemassa Jumala, joka rakastaa sinua iankaikkisella rakkaudella. Hän tahtoo ottaa sinut syliinsä ja kantaa sinua silloin kuin et itse jaksa kävellä. Hänen ajatuksensa ja suunnitelmansa sinua kohtaan ovat puhdasta rakkautta. Sinä et ole koskaan yksin etkä koskaan toivoton. Sinä olet upea, ainutlaatuinen ja arvokas, vaikket pystyisi itse siihen tällä hetkellä uskomaan. Älä luovuta beibe ♥