sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lontoo

Elämäni kolmas vierailu Lontoossa alkaa nyt olla takana päin ja tällä hetkellä tuntuu vaikealta uskoa, että vielä eilen tallustelin Englannin maaperällä. Oikeastaan koko reissun aikana musta ei tuntunut yhtään siltä, että olisin ollut ulkomailla. Vaikka kuljin yksinäni pitkin suurkaupungin katuja turvanani vain kartta, josta en saanut mitään selvää, mua ei pelottanut oikeastaan yhtään. Nautin suunnattomasti siitä, että sain mennä minne halusin ja milloin halusin, syödä mitä halusin, käydä niissä kaupoissa joissa halusin ja viipyä juuri niin pitkään kuin halusin. Oli mahtavaa tajuta selvinneensä lentokentältä hotellille ilman kenenkään apua, vaikka tietää omistavansa maailman surkeimman suuntavaiston. Pakko kyllä myöntää, että olisin voinut säästyä monelta ylimääräiseltä mutkalta, jos olisin osannut lukea karttaa vähän paremmin tai pyytää apua vähän rohkeammin :D Yksin kulkemisen vastapainoksi sain viettää aikaa myös kahden tärkeän ystävän kanssa, jotka asustelevat tällä hetkellä Lontoossa.  Vaikka hostelli ei ollut mistään parhaasta päästä eikä aurinko juurikaan pilkistellyt harmaan pilviverhon takaa, olin melkein koko ajan jäässä ja tyhmyyteni takia metrolla kulkemiseen kului paljon enemmän rahaa kuin olisi tarvinnut, reissu oli kaiken kaikkiaan paljon onnistuneempi kuin uskalsin odottaa. Yhden paidan (siis miettikää ostin vain yhden paidan!!!!) ja harvinaisen pienen kuvasaldon lisäksi sain matkalta tuliaisiksi inhottavan flunssan, minkä takia palaan Ryttylään vasta huomenna, ellei olo tästä vielä huonone. 



Siunausta just sulle tulevaan viikkoon! Muista, että oot äärimmäisen arvokas ja täydellinen just sellasena kuin oot ♥♥

lauantai 24. lokakuuta 2015

there may be pain in the night but joy comes in the morning


ympärillä pelkkää pimeää 
voimaa tuskin hengittää
sydämessä tyhjyys pohjaton 
ahdistus syvä loputon
sisimmässä ääni hiljainen
pysty, jaksa, selviä en 

tuska, pelko, pettymys
kysymyksen perään kysymys
kun elämääni jotain hyvää saan
liian pian joudun luopumaan

tiedän, jos liikaa pelkää
eikä halua menettää
jos ihmisille näyttää vain selkää 
 paljon kaunista kokematta jää


ääripäästä toiseen 
tuskasta onneen suurenmoiseen 
haamut menneisyyden 
polte kyyneleiden

elämä ei ole helppoa 
se kyllä tiedetään 
joskus ei näy valoa
mihin tahansa kääntää pään 

ajelehdin syvissä vesissä 
annan tunteiden tulla 
on kaikki suuremmissa käsissä 
ei hätää ole mulla


kun loppuu voimat omat 
en jaksa edes hengittää 
ja murskana on unelmat somat 
tiedän, etten yksin jää 

kun tekee mieli jäädä vaan
sängyn pohjalle makaamaan
ja tuntuu, että kaikki romahtaa 
on yksi joka lohduttaa 
ääni rakkauden kuiskaa korvaan
  "et luovuttaa nyt sä saa"

yksi hengenveto kerrallaan 
astun jälleen tulevaan 
kun maailma lyö täysillä turpaan 
saan juosta Isän syliin turvaan 


maanantai 12. lokakuuta 2015

epämääräisiä ajatuksia

Vaikka mun elämään on mahtunut viime aikoina tosi paljon ihania ihmisiä, kivoja juttuja, aurinkoisia päiviä ja ikimuistoisia hetkiä, oon ollut ahdistuneempi kuin pitkiin aikoihin. Välillä on vaan iskenyt sellanen epämääräisen rauhaton fiilis, jolle on ollut vaikea keksiä mitään järkevää syytä. Joskus vaan tulee hetkiä, jolloin kaikki pienet asiat tuntuu kasautuvan ja musertavan mut alleen. Kun menee viikonloppuna käymään kotona ja ymmärtää, ettei tule enää koskaan elämään siellä sitä tuttua ja turvallista arkea omassa huoneessaan, alkaa väkisinkin hieman ahdistaa. Kun samalla ymmärtää, ettei voi elää Ryttylän rauhallisessa ja turvallisessa kuplassa loputtomiin, tuntee putoavansa jonnekin tyhjyyteen. Tulevaisuus on jotenkin niin auki. Mieltä painaa epävarmuus siitä, mitä pitäisi opiskella ja missä. Haluaisin vaan jättää kaikki asiani Jumalan käsiin, päästää irti murheistani ja luottaa siihen, että asiat selkenee ajallaan. Mun on kuitenkin pakko myöntää, että luottamuksen sijaan mun sydän on täynnä epäuskoa, pelkoa ja epävarmuutta. 


Tajuan päivä päivältä paremmin, että mun itsetunto rakentuu ihan väärien asioiden varaan. Suoritan koko ajan ja kaikkea. Mun pää on täynnä ristiriitaisia ajatuksia ja sydän täynnä tunteita, joita en saa mitenkään puettua sanoiksi. Mun tunnemaailma on tällä hetkellä ihan sekaisin. Pahinta tässä on se, että mulla on oikeesti kaikki hyvin. Mulla ei ole mitään järkevää syytä tuntea näin. Ehkä mun vaan pitää kirjottaa nää sekavat ajatukset ylös ja luovuttaa ne Jumalalle. Hänella on onneks ratkaisu kaikkiin mun pieniinkin ongelmiin. Ehkä välillä vaan täytyy käydä pohjalla itkemässä, jotta osaisi taas arvostaa niitä hyviä hetkiä. 


Oon taas pysähtynyt miettimään elämän tarkoitusta ja tajunnut, että mut (ja kaikki muutkin ihmiset) on luotu elämään yhteydessä Jumalaan. Ilman henkilökohtaista ja elävää suhdetta Jeesukseen, ei millään ole mitään merkitystä. Ainoastaan Jumala voi täyttää sen jäytävän tyhjyyden, joka täyttää jokaisen ihmisen sydämen jossain elämävaihessa. Viimeistään kuolema näyttää meille sen, miten katoavaista kaikki maallinen on. Kaikki me kuollaan riippumatta siitä kuinka kauniita, menestyneitä, suosittuja tai rikkaita me ollaan. Ja loppujen lopuks vain sillä on merkitystä, kuka on meitä vastassa, kun me astutaan ajasta iäisyyteen. Mä ainakin odotan näkeväni Jeesuksen täydellisen rakastavat kasvot ja kuulevani äänen: "Tervetuloa kotiin!" 

ps. Pakko myöntää, että tuli heti paljon parempi fiilis kun sain tän kirjoitettua!