Siitä on niin kauan kun oon viimeks kirjoittanut tänne, etten oikein tiedä, mistä aloittaisin tai mitä ylipäätään kertoisin. Kuluneet viikot on olleet aamusta iltaan täynnä töitä ja opiskelua, ja vaikka olisinkin halunnut jakaa ajatuksiani teille, en oo yksinkertaisesti ehtinyt. Kiire on pitänyt mun ajatukset melko hyvin poissa kaikesta negatiivisesta ja turhasta spekuloinnista. Toisaalta välillä oon tuntenut eläväni sellaisessa suoritusten kehässä, etten oo osannut muuta kuin yrittää selviytyä. Tuntenut odottavani jatkuvasti jotakin, enkä edes tiedä mitä. Vaikka tiedostan, että juuri nyt ja vain tässä on kaikki, en saa otetta mistään. Kohta tämäkin hetki on historiaa, jota ei koskaan saa takaisin. Huomisesta ei ole takuita. Minunkin elämäni voi päättyä koska vain. Tämä ilta voi olla viimeinen, jonka saan elää tällä planeetalla. Haluanko siis viettää sen itsesäälissä kieriskellen vai kiittäen Jumalaa kaikesta siitä hyvästä, jota Hän on minulle antanut? Valitsen ehdottomasti mielummin jälkimmäisen vaihtoehdon, mutta tällä hetkellä koen tarpeelliseksi jakaa teille palasen epävarmuudestani.
Suoraan sanottuna en tiedä, mitä haluan elämältäni. En ole koskaan osannut unelmoida. En pysty sitoutumaan, mutta pelkään jääväni yksin. En erityisemmin viihdy ryhmätilanteissa, mutta silti kaipaan kaveriporukkaa, jota minulla ei ole pitkään aikaan ollut. Kaipaan läheisyyttä, mutta en uskalla päästää ihmisiä lähelleni. Haluaisin hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, mutta peilissä näen liian usein ihmisen, josta on vaikea löytää mitään hyvää. Haluaisin vähät välittää muiden mielipiteistä, mutta yksikin vihamielinen sana tai halveksuva katse saa itsetuntoni laskemaan pohjalukemiin. Tietynlainen ulkopuolisuudentunne on aina ollut jollain tasolla osa elämääni. Välillä se on läsnä vahvemmin, välillä en edes tiedosta koko asiaa. Kuitenkin jatkuvasti kohtaan tilanteita ja keskusteluja, joissa tunnen olevani irrallinen siitä todellisuudesta, jossa muut elävät. Ikään kuin puhuisimme eri kieltä. Toisaalta jokainen meistä varmasti kokee samanlaisia tunteita jossain kohtaa elämäänsä. Kuten viisas äitini hiljattain totesi "samanlaisia mutta erilaisia me kaikki ihmiset olemme". Toiset kätkevät epävarmuutensa ja kipuilunsa paremmin kuin toiset.
Heikkouden ja avuntarpeen myöntämisessä on aina riski tulla torjutuksi ja leimautua epäonnistujaksi. Niin kauan kuin muistan, oon rakentanut itsetuntoni ja identiteettini omien suoritusteni varaan. En varmaan pelkää mitään niin paljon kuin epäonnistumista. Oikeastaan kaikki muut pelkoni kumpuavat juuri epäonnistumisen pelosta. Mutta siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi, haluan raaputtaa sen kiiltokuvan pintaa, jota olisi turvallista pitää yllä. Vaikka juuri sanoin, etten tiedä mitä haluan elämältäni, oikeastaan kyllähän minä tiedän. Haluan olla aito ja rehellinen, sekä itselleni että muille, silläkin uhalla, että joudun kärsimään siitä. Haluan seistä lujana arvojeni takana, vaikka koko muu maailma sylkisi vasten kasvojani, enkä koskaan saisi tuntea kuuluvani joukkoon. Haluan tunnistaa ja hyväksyä epävarmuuteni ja kaikki negatiiviset tunteeni, mutta siitä huolimatta valita kiitollisuuden. Haluan seistä niiden rinnalla, jotka joutuvat kantamaan liian raskasta taakkaa ja ottaa osan tuosta taakasta kannettavakseni. Haluan elämälläni ja jokaisella valinnallani kirkastaa Jeesuksen nimeä.
Tiedän, että tulen epäonnistumaan. Tiedän, että tulen pettymään itseeni ja muihin ihmisiin. Tiedän, että tulee hetkiä, jolloin vajoan itsesääliin ja masennukseen. Mutta tiedän myös sen, että Jeesukseen minun ei tarvitse koskaan pettyä eikä Hän koskaan pety minuun, vaikka epäonnistuisin kuinka pahasti. Siksi uskallan yrittää. Siksi kirjoitin tämänkin tekstin, jotta sinä joka tätä luet ja kuvittelet olevasi yksin, epäonnistunut tai toivoton, ymmärtäisit että on olemassa Jumala, joka rakastaa sinua iankaikkisella rakkaudella. Hän tahtoo ottaa sinut syliinsä ja kantaa sinua silloin kuin et itse jaksa kävellä. Hänen ajatuksensa ja suunnitelmansa sinua kohtaan ovat puhdasta rakkautta. Sinä et ole koskaan yksin etkä koskaan toivoton. Sinä olet upea, ainutlaatuinen ja arvokas, vaikket pystyisi itse siihen tällä hetkellä uskomaan. Älä luovuta beibe ♥
